Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Monikulttuuriosaaminen
Isbn: 978-95-2590-170-2
Förlag: Klaava Media
Kategori:
Samhälle & politik
Tillgänglig sedan: april 2015

E-bok

Monikulttuuriosaaminen

Monelle suomalaiselle vierastyövoiman ja maahanmuuttajien tuoma monikulttuurisuus on jo arkipäivää työpaikalla, erilaisia palveluita käytettäessä sekä ystäväpiirissä. Kyseessä on tosiasia, jonka päivittelystä Suomen on oman menestyksensä vuoksi syytä siirtyä sellaiseen kulttuuriin, jossa voittajia ovat sekä kantaväestö että maahanmuuttajat. Tähän tarvitaan monikulttuuriosaamista.

Monikulttuurisia kysymyksiä kuvataan usein vaikeaksi aiheeksi. Monikulttuuriosaaminen ei olekaan helppo taito. Sitä ei omaksu sormia napsauttamalla, eikä sitä myöskään voi opiskella pelkästään kirjoja lukemalla. Vieraan kulttuurin kohtaamisessa mennään nimittäin mentaaliprosesseihin; ei vain asenteisiin, vaan myös tunteisiin.

Kirjassa jäsennetään monikulttuurisuuden käsitteitä, analysoidaan liiallista sinisilmäisyyttä ja toisaalta uhkakuvien maalailua sekä esitetään tapoja, joilla kaikki osapuolet kohtaisivat toisensa realistiselta pohjalta. Kirja painottuu ennen kaikkea työelämässä vaadittaviin taitoihin, joista on tulossa uusi kilpailutekijä työyhteisöihin.

Aila Wallin on tutkinut monikulttuurisuutta laajasti, kirjoittanut aiheesta, työskennellyt kouluttajana ja työnohjaajana Suomeen muuttaneiden ihmisten sekä heidän kanssaan työskentelevän henkilöstön parissa ja ennen kaikkea - hän on itse kokenut asiat maahanmuuttajan näkökulmasta asuessaan vuosia ulkomailla.



Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone