Sävsjö stadsbibliotek

Kirjailija kertoo kirjassaan tarinoita Siikajoen suurista uitoista ja jokivarsilta. Tarinoiden rungot ovat miehet kertoneet metsäkämpillä ja uittopuroilla kauan sitten. Tekijä on pannut niitä muistiin, hän on ollut yksi heistä. Kirjailija vie lukijan kirjansa lehdillä kauaksi ajassa taaksepäin. Puutteenlaakso on laaja maakunta meren ja Kainuunmaan välissä - synkkiä korpia ja karuja kankaita, joissa humisee pihkantuoksuinen mäntymetsä. Kirjailija tunsi perinpohjin kirjassaan kuvaamansa metsä- ja uittotyön. Hän joutui jo 12-vuotiaana metsätöihin, heti alkajaisiksi justeerin toiseen päähän aikuisen miehen pariksi. Hyvin hän taidon oppi, sillä metsätyöstä tuli hänen pääasiallinen ammattinsa. Onpa kirjailija saanut metsä- ja uittotyössä kunnostautumisesta Vapaudenristin ansiomitalinkin v. 1945 sodassa ansaitsemansa lisäksi. Uittotöissä oli kaikenlaisia maankiertäjiä. Joskus uitot alkoivat suuresta Vienan Karjalasta, Venäjän rajan takaa. Joskus tukit saattoivat jäädä talveksi Siikajokeen ja kun tukit keväisin lähtivät jäiden mukaan, oli se mahtavaa menoa. Siikajoki on ollut uittoväylänä 120 vuotta. Sadattuhannet tukit tulivat alas Ruukin kolmelle sahalle, kunnes uitot loppuivat vuonna 1963. Siihen loppuivat uittojen tarinat tuolla vesiväylällä ainiaaksi. Osan tarinoista kirjailija on omistanut isännille, jotka taistelivat Puutteenlaaksossa ainaista hallaa vastaan. Pedot söivät karjaa ja halla vei viljan. Mutta pellot laajenivat. Tuli ökytaloja, joissa isännät olivat ylpeitä laajojen peltojensa keskellä. Oli ylpeitä emäntiä, joiden mielestä köyhä ei ollut ihminenkään. Kun kruununtorpat alkoivat itsenäistyä, ne myivät metsää ja niistä kohosi rehvakkaita isäntiä, joita kirjailija on muistanut novelleissaan. Syrjemmässä oli mökkitötteröitä, joissa vain oli asuttava köyhästi, alituisessa nälässä. Nirhattava isoisten töissä, sieltä sai palkaksi suuruspuolta henkielokseen. Liioittelematta voi sanoa, että yksikään kirjailija ei ole tähän mennessä osannut kuvata köyhän kansan elämää syrjäseudulla näin tarkasti. Paremmista oloista lähteneet kirjailijat eivät ole yrityksistään huolimatta pystyneet asettautumaan köyhimpien asemaan oloja kuvatessaan. Taikausko oli valtavaa, toiset siihen luottivat ja toiset taas sitä pelkäsivät. Suomen Kansanrunouden Arkisto on tallentanut jo 1930-luvulla kirjailijan sinne välittämiä taikauskoon liittyviä tarinoita. Teoksen kirjasinkoko ja fontti on valittu sellaiseksi, että sitä on vanhempienkin ihmisten helppo lukea.