Hoppa till innehållet
Omslagsbild för Vuosisadan pankkikavallus
Isbn: 978-87-1189-789-8
Förlag: Saga Egmont
Kategori:
Deckare & spänning
Tillgänglig sedan: november 2018

E-bok

Vuosisadan pankkikavallus

Idmanin kavallusjuttu oli vuonna 1912 paljastunut Pohjoismaiden suurin pankkipetos, jossa Suomen Yhdys-Pankin Tampereen konttorin johtaja Nils Idman kavalsi kymmenen vuoden aikana noin kymmenen miljoonaa silloista markkaa. Summa vastasi yhdeksää prosenttia tuon aikakauden Suomen suuriruhtinaskunnan budjetista. Nykyrahaksi muutettuna tappiot olivat noin 30 miljoonaa euroa. Tämän suurkavalluksen johdosta koko Tampereen elinkeinoelämä joutui kiehumatilaan ja sekaisin, sillä Idman oli jo ammattinsakin puolesta monella tavalla kytkeytynyt paikkakunnan liike-elämään. Aivan viime vuosia lukuun ottamatta hän oli nauttinut sen piirissä rajatonta luottamusta ja kunnioitusta. Kavaltamansa rahat hän käytti ilmeisesti pääasiassa keinotteluun. Silti monet pitivät häntä myös hyväntekijänä. Idman tuomittiin tekosistaan 15 vuodeksi vankeuteen. Pankin pääjohtaja joutui eroamaan. Idmanin veli teki konkurssin ja joutui myymään omistamansa Hatanpään kartanon maineen Tampereen kaupungille.

Pohjanmaan rikos-selvitys sarja sisältää laajan valikoiman jännittäviä ja aitoja kriminaalitapauksia Ruotsista, Norjasta, Suomesta ja Islannista. Tapaukset ovat kirjoittaneet poliisit jotka auttoivat tutkimuksissa. Kaikki tapaukset ovat jo selviytyneet ja tuomiot tehty. Se on henkeäsalpaavaa lukemista, ja todellisuus usein ylittää mielikuvituksen. Lukija saa perehtyä muutamaan Skandinavian poliisin historiaan dramaattisin tapauksiin, ja tutustua palapeliin, jonka syyllisten löytäminen merkitsee.


Logga in för att låna

Information

Logga in för att låna denna titel och för att se aktuell lånestatus.
Se mer under Så lånar du

Stöds av följande plattformar

PC/Mac

Surfplatta Läsplatta

Smartphone